Villahaan Hulivilivei
"Vili"
s. 18.11.2019, Suomi suomenhevonen, ori hopeanruunikko, 154 cm VH20-018-0013 kasv. Villahaka om. Kaunispuro, VRL-08179 yleispainotteinen, Vaativa B / 100cm |
♡ 31.12.2020 Palkittu Joulukuun kantakirjaustilaisuudessa palkinnolla KTK-II (70p.)
Olin vastoin yleisiä toimintapojani tilannut tilausvarsan. Yleensä tuppasin ostamaan hevosia, jotka olivat jo nähneet päivänvalon ja näin ollen ei tulisi ostettua sikaa säkissä. Kuitenkin kaikkiin villahakalaisiin hankintoihini olin ollut niin tyytyväinen, että uskalsin tähän tilausvarsaprojektiin lähteä. Tällä kertaa en tietysti nähnyt valmista tuotosta ennen kuin harmaana marraskuisena päivänä, kun emäksi valittu Vuornan Lohtulaulu varsoi ilokseni hopeanruunikon orivarsan. Voi juku, en ollut pysyä housuissani, kun vanha värifriikki sisälläni teki kuperkeikkoja riemastuneena. Kaunispuroon tulisi ihka aito hopeanruunikko! Ja olihan sillä tietysti kiva suku. Isä Villahaan Heijalivei oli tuttu näky este- ja kouluradoilta ja emä taas oli pienikokoisesta suvustaan huolimatta ilmiömäinen hyppääjä.
Luonnekuvaus
Villahaan Hulivilivei on yksinkertainen mies eikä muuksi muutu. Vilin mielestä asiat tehdään sen kummempia kaartelematta, piste. Haasteena tosin on, että monesti Vilin putkiaivot eivät pysty ymmärtämään kuin yhden ainoan tavan tehdä kyseinen asia, mikä on tietysti Vilin mielestä myös ainoa oikea tapa. Sen vuoksi Vilin kanssa joutuu joskus hieman käymään neuvotteluja eri tilanteissa, jotta sen saa ajattelemaan hieman boksin ulkopuoleltakin.
Vilillä on hyvin neutraali asenne hoitotilanteisiin. Se varmaan ajattelee, ettei niitä oikein mihinkään tarvita ja mieluummin sitä tekisi itse itselleen kunnon mutakerroksen ja sillä sipuli. Toisaalta kuitenkin Vili tietää, että ihmisten kanssa touhuamisesta seuraa yleensä jotain mielekästä tekemistä, minkä vuoksi se lähtee tarhasta ihmisten mukaan kuin olkiaan kohautellen, että "no jaa, miksipäs toisaalta ei." On yksi ainoa asia josta Vilillä on jotain muutakin sanottavaa, kuin kulmien alta mulkoilu ja se on pesuboksi. Se kauhujen korneri on Vilille hyvin epämieluisaa aluetta eikä hän pidä ollenkaan kastumisesta. Samasta syystä Vili ei astu jalallakaan vesilammikoihin ellei ole aivan pakko ja vesiesteet pitävät eniten kieltoja aiheuttaneiden esteiden tilaston kärkipäässä. Vesiämpäriin kastellulla sienellä huljuttaminen hikisen treenin jälkeen menettelee juuri ja juuri, mutta silloinkin Vili dramaattisesti väristelee selkäänsä ja steppailee siksakkia paikallaan.
Kun ruvetaan työntekoon, Vili tekee pyydetyn tosissaan ja alusta loppuun asti kunnolla. Tai ainakin, jos luvassa ei ole vesihautoja tai kaatosadetta. Yllättäen tämä karski ori on tallin yksi pahimmista hienopieruista, joka arvostaa kuivaa maneesia ja kaunista säätä, jolloin ori liikkuu selvästi parhaiten. Vili on vahva hevonen, jonka ratsastaminen kevyeksi kädelle ja pohkeelle voi olla joskus melko haastavaa. Etenkin kerätessään energiaa, Vili liikkuu helposti kuin höyryjuna, tasaisesti puksuttaen eteenpäin. Hidastaminen ei käy ihan käden käänteessä, sillä höyrypäissään orin on vaikea reagoida nopeasti hidastaviin apuihin. Vilin kanssa pitää keskittyä huolelliseen alkulämmittelyyn ja treenata kyllästymiseen asti siirtymisiä ja temponvaihteluita. Kyllähän Vilistä sitten taitoa löytyy, kun sitä osaa oikein houkutella esille. Erinomaisen ravinsa ansiosta se liikkuu parhaimmillaan näyttävästi ja elastisesti. Temput onnistuvat aina Vaativa B:n tasolta ja se on saanut ravin lisäksi tuomareilta kiitosta hyvästä takaosan käytöstä. Esteillä Vilin kanssa haasteena voi olla turhan vauhdikas eteneminen, jolloin orin kääntäminen pienessä tilassa saattaa olla joskus ihan mahdoton tehtävä. Jumppasarjat ja erilaiset älyä vaativat tehtävät rauhoittavat Vilin mieltä ja se malttaa paremmin keskittyä ratsastajaan.

Sukutaulu & jälkeläiset
|
10.11.2020 sh o.
03.04.2021 sh o. |
SV-I, KTK-III
KTK-II, VIR MVA Ch |
Kilpailukalenteri
KRJ-sijoituksia 44, joista voittoja 10
01.04.2020 KRJ Encore - Vaativa B - 1/30
02.04.2020 KRJ Encore - Vaativa B - 4/30 11.04.2020 KRJ Encore - Vaativa B - 5/30 14.04.2020 KRJ Encore - Vaativa B - 5/30 04.09.2020 KRJ Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 3/32 09.09.2020 KRJ Kilpailukeskus Lupin - Vaativa B - 4/50 19.09.2020 KRJ Kilpailukeskus Lupin - Vaativa B - 4/50 24.09.2020 KRJ Kilpailukeskus Lupin - Vaativa B - 3/50 13.10.2020 KRJ Kilpailukeskus Chermia - Vaativa B - 4/24 16.10.2020 KRJ Kilpailukeskus Chermia - Vaativa B - 2/24 19.10.2020 KRJ Kilpailukeskus Chermia - Vaativa B - 1/24 10.10.2020 KRJ Kilpailukeskus Chermia - Vaativa B - 3/24 14.10.2020 KRJ Kilpailukeskus Lupin - Vaativa B - 7/50 22.10.2020 KRJ Kilpailukeskus Lupin - Vaativa B - 6/50 26.10.2020 KRJ Kilpailukeskus Lupin - Vaativa B - 4/50 30.10.2020 KRJ Kilpailukeskus Lupin - Vaativa B - 4/50 03.11.2020 KRJ Virtuaalitalli Chersey - Vaativa B - 1/38 03.11.2020 KRJ Kuuran Suomenratsut - Vaativa B - 4/40 04.11.2020 KRJ Virtuaalitalli Chersey - Vaativa B - 4/38 07.11.2020 KRJ Kuuran Suomenratsut - Vaativa B - 1/40 09.11.2020 KRJ Virtuaalitalli Chersey - Vaativa B - 2/38 20.11.2020 KRJ Kilpakeskus Chermia - Vaativa B - 2/29 |
10.01.2021 KRJ Kilpakeskus Chermia - Vaativa B - 1/30
15.01.2021 KRJ Holmberg - Vaativa B - 2/30 01.02.2021 KRJ Kaihovaara - Vaativa B - 3/40 02.02.2021 KRJ Kaihovaara - Vaativa B - 3/40 06.02.2021 KRJ Kaihovaara - Vaativa B - 1/40 08.02.2021 KRJ Kaihovaara - Vaativa B - 5/40 25.05.2021 KRJ Yemene - Vaativa B - 6/40 26.05.2021 KRJ Yemene - Vaativa B - 4/40 24.06.2021 KRJ Pähkinälaakso - Vaativa B - 1/78 25.06.2021 KRJ Pähkinälaakso - Vaativa B - 4/78 25.06.2021 KRJ Pähkinälaakso - Vaativa B - 7/78 26.06.2021 KRJ Pähkinälaakso - Vaativa B - 1/78 08.08.2021 KRJ Yemene - Vaativa B - 5/31 27.11.2021 KRJ Mäntykatve - Vaativa B - 4/30 03.03.2022 KRJ Yemene - Vaativa B - 4/39 04.03.2022 KRJ Yemene - Vaativa B - 4/39 05.03.2022 KRJ Yemene - Vaativa B - 1/39 06.03.2022 KRJ Yemene - Vaativa B - 2/39 10.03.2022 KRJ Yemene - Vaativa B - 5/39 04.04.2022 KRJ Yemene - Vaativa B - 1/39 12.04.2022 KRJ Yemene - Vaativa B - 5/34 18.04.2022 KRJ Yemene - Vaativa B - 4/34 |
ERJ-sijoituksia 40, joista voittoja 7
03.04.2020 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 100cm - 7/50
08.04.2020 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 100cm - 1/50 16.04.2020 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 100cm - 5/50 19.04.2020 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 100cm - 4/50 27.04.2020 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 100cm - 5/50 11.09.2020 ERJ Kilpailukeskus Lupin - 100cm - 1/50 14.09.2020 ERJ Kilpailukeskus Lupin - 100cm - 3/50 21.09.2020 ERJ Kilpailukeskus Lupin - 90cm - 7/50 23.09.2020 ERJ Kilpailukeskus Lupin - 90cm - 7/50 25.09.2020 ERJ Kuuran Suomenratsut - 100cm - 1/40 25.09.2020 ERJ Kilpailukeskus Lupin - 90cm - 5/50 26.09.2020 ERJ Kuuran Suomenratsut - 100cm - 4/40 28.09.2020 ERJ Kilpailukeskus Lupin - 90cm - 6/50 29.09.2020 ERJ Kuuran Suomenratsut - 100cm - 6/40 29.09.2020 ERJ Kilpailukeskus Lupin - 100cm - 7/50 01.10.2020 ERJ Kilpailukeskus Lupin - 90cm - 6/50 26.10.2020 ERJ Kuuran Suomenratsut - 100cm - 5/40 27.10.2020 ERJ Kuuran Suomenratsut - 100cm - 1/40 02.12.2020 ERJ Teilikorpi - 100cm - 1/40 06.12.2020 ERJ Kontola - 100cm - 2/16 |
09.01.2021 ERJ Kuuran Suomenratsut - 100cm - 5/40
14.03.2021 ERJ Nessinjärven Kilpailukeskus - 100cm - 4/50 11.06.2021 ERJ Brynhild - 100cm - 4/40 12.06.2021 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 100cm - 1/60 15.06.2021 ERJ Brynhild - 100cm - 2/40 17.06.2021 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 100cm - 4/60 26.06.2021 ERJ Brynhild - 100cm - 5/40 29.06.2021 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 100cm - 2/60 01.06.2022 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 100cm - 4/60 02.06.2022 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 100cm - 4/60 06.06.2022 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 100cm - 7/60 12.06.2022 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 100cm - 7/60 15.06.2022 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 100cm - 1/60 16.06.2022 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 100cm - 2/60 24.06.2022 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 100cm - 4/60 13.07.2022 ERJ KK Bailador - 100cm - 5/82 19.07.2022 ERJ KK Bailador - 100cm - 7/82 01.08.2022 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 90cm - 4/60 09.08.2022 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 90cm - 6/60 11.08.2022 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 90cm - 5/60 |
26.12.2020 NJ Haltiasalo - irtoSERT (päätuomari Dimma)
Päiväkirja & valmennukset
VIRTUAALIHEVONEN - A SIM GAME HORSE
Hevosen kuvat © Sorel
Hevosen kuvat © Sorel