Lemmen Leisku
|
|
Luonnekuvaus
"Myydään potentiaalinen, vielä raaka ori. Vain ammattitaitoiseen kotiin. Hyvä estesuku taustalla." Näiden sanojen saattelemana lähdin katsomaan Lemmen Leiskua Kelopirtin Tallille Ouluun. Tallin omistaja Mikko Koistinen esitteli kentällä tummanpuhuvan suomenhevosoriin selästä käsin. Voimakas se oli ja aikalailla kuumakin, mutta jokin siinä teki minuun vaikutuksen. Selkään oli päästävä!
Oma ratsastukseni ei sujunut suinkaan niin harmonisesti kuin taitavan Mikon esitys, mutta sain orin kuitenkin kulkemaan jotenkuten kenttää ympäri. Mies varmaan hymähteli kentän laidalla partaansa, kun Leisku vei minua kuin litran mittaa ja minä hikikarpalot otsalla koitin saada edes jotain apua läpi. "Vaatii vähän työstöä", puuskahdin ratsastuksen päätteeksi, kun Mikko katsoi minuun kysyvästi. "Mutta kyllä mä sen otan", tokaisin päättäväisenä. Mukaani seuraksi tulleen Turon ilmekään ei värähtänyt, sillä mies tiesi jo Ouluun lähtiessä, ettei sieltä palattaisi koppi tyhjänä takaisin.
Lemmen Leisku on miehinen mies, joka on totinen ja hiljainen, kuten perinteisen suomalaisen kuuluukin olla. Leiskulta on ihan turha odottaa suuria tunteenpurkauksia. Se on viileä ja hillitty kaveri, joka ei tunge turpaansa muiden asioihin ja toivoo mitä kohteliaimmin, ettei hänenkään asioihin kukaan puuttuisi. Luottamuspulaakin on havaittavissa Leiskussa etenkin vieraiden ihmisten kanssa, mutta tutun henkilökunnan kanssa ori on ihan mukava ja kiva oripoika, joka salaa tykkää hellyydenosoituksista ja rapsutuksista.
Leisku on mamman oma kultapoika, vaikka koittaakin pitää itsenäisen miehen kulissia yllä. Vaikka se on kovin vakava hevonen, on se kuitenkin perusluonteeltaan kohtelias ja nöyrä. Leisku oppii nopeasti ja sille ei tarvitse montaakaan kertaa sanoa, mikä on sallittua ja mikä ei. Se kulkee kauniisti vierellä eikä höngi taluttajan niskaan, kuten monet muut orit. Leisku kyllä saattaa narun päässä vähän steppailla tai muuten vaan olla kireän oloinen, mutta ei se koskaan lähde omille teilleen tai ole muutenkaan vaikea taluttaa. Ori ei tarvitse edes ketjua tai orikuolainta, sillä se uskoo ja kuuntelee hienosti taluttajaa. Hoitotilanteissa Leisku on viileä eikä hakeudu avoimesti kontaktiin hoitajan kanssa. Mieluummin se jöröttää omassa maailmassaan ja tekee sen mitä pyydetään vähin sanoin. Mainittakoon, että kengitys on jostain syystä Leiskulle kova paikka ja ori joudutaan aina rauhoittamaan kengityksen ajaksi. Eläinlääkäri sen sijaan on vain henkilö muiden joukossa eikä Leisku ole moksiskaan piikeistä tai verinäytteistä.
Ratsuna Leisku on vahva ja kuumaluontoinen ori, jota ratsastetaan myös esteillä kangilla. Leisku on aina vaatinut kovan kuolaimen, vaikka kovasti kokeilimme josko se pehmeällä kuolaimella herkistyisi paremmin ratsastajalle. Eihän siitä mitään tullut, vaan Leisku vei ja ratsastaja vikisi avuttomana selässä. Paremman kontaktin Leiskuun saa kangilla, sillä se on heti paremmin kuulolla ja tuntumalla. Osaavan ratsastajan kanssa Leisku tulee nopeasti yhteistyöhön ja sen kanssa pystyy hyvin ratsastamaan hallitusti ja hyvin pienillä avuilla. Sen sijaan Leisku aistii heti, jos sen selkään tulee epävarma ratsastaja ja lähtee aivan varmasti sooloilemaan. Vaikka ensimmäiset ratsastukset Leiskun kanssa menisivät ihan penkin alle, kannattaa sitkeästi jatkaa yhteistyön luomista orin kanssa, koska ennen pitkää tämä kovis pehmenee ja mukautuu uuteen ratsastajaansa. Esteäly on siirtynyt Leiskulle verenperintönä ja se on varsin taitava esteratsu. Potentiaalia Leiskulla on 120cm tasolle ja sillä on valtava hyppyvoima. Innostuessaan Leisku saattaa purra kuolaimeen ja lähteä ns. alta, mutta kanget ovat auttaneet tähän ongelmaan huomattavasti. Leisku ei ole se kaikista ketterin hevonen, joten tiukat kurvit ja nopeat käännökset eivät ole Leiskulle helppoja. Parhaimmillaan Leisku onkin isolla kentällä tai derbyareenalla, jossa on tilaa temmeltää. Hallikilpailut ovat aina olleet Leiskulle haastavia, sillä isolaukkaisen hevosen on vaikea mahtua ahtaalle radalle.
Leisku on mamman oma kultapoika, vaikka koittaakin pitää itsenäisen miehen kulissia yllä. Vaikka se on kovin vakava hevonen, on se kuitenkin perusluonteeltaan kohtelias ja nöyrä. Leisku oppii nopeasti ja sille ei tarvitse montaakaan kertaa sanoa, mikä on sallittua ja mikä ei. Se kulkee kauniisti vierellä eikä höngi taluttajan niskaan, kuten monet muut orit. Leisku kyllä saattaa narun päässä vähän steppailla tai muuten vaan olla kireän oloinen, mutta ei se koskaan lähde omille teilleen tai ole muutenkaan vaikea taluttaa. Ori ei tarvitse edes ketjua tai orikuolainta, sillä se uskoo ja kuuntelee hienosti taluttajaa. Hoitotilanteissa Leisku on viileä eikä hakeudu avoimesti kontaktiin hoitajan kanssa. Mieluummin se jöröttää omassa maailmassaan ja tekee sen mitä pyydetään vähin sanoin. Mainittakoon, että kengitys on jostain syystä Leiskulle kova paikka ja ori joudutaan aina rauhoittamaan kengityksen ajaksi. Eläinlääkäri sen sijaan on vain henkilö muiden joukossa eikä Leisku ole moksiskaan piikeistä tai verinäytteistä.
Ratsuna Leisku on vahva ja kuumaluontoinen ori, jota ratsastetaan myös esteillä kangilla. Leisku on aina vaatinut kovan kuolaimen, vaikka kovasti kokeilimme josko se pehmeällä kuolaimella herkistyisi paremmin ratsastajalle. Eihän siitä mitään tullut, vaan Leisku vei ja ratsastaja vikisi avuttomana selässä. Paremman kontaktin Leiskuun saa kangilla, sillä se on heti paremmin kuulolla ja tuntumalla. Osaavan ratsastajan kanssa Leisku tulee nopeasti yhteistyöhön ja sen kanssa pystyy hyvin ratsastamaan hallitusti ja hyvin pienillä avuilla. Sen sijaan Leisku aistii heti, jos sen selkään tulee epävarma ratsastaja ja lähtee aivan varmasti sooloilemaan. Vaikka ensimmäiset ratsastukset Leiskun kanssa menisivät ihan penkin alle, kannattaa sitkeästi jatkaa yhteistyön luomista orin kanssa, koska ennen pitkää tämä kovis pehmenee ja mukautuu uuteen ratsastajaansa. Esteäly on siirtynyt Leiskulle verenperintönä ja se on varsin taitava esteratsu. Potentiaalia Leiskulla on 120cm tasolle ja sillä on valtava hyppyvoima. Innostuessaan Leisku saattaa purra kuolaimeen ja lähteä ns. alta, mutta kanget ovat auttaneet tähän ongelmaan huomattavasti. Leisku ei ole se kaikista ketterin hevonen, joten tiukat kurvit ja nopeat käännökset eivät ole Leiskulle helppoja. Parhaimmillaan Leisku onkin isolla kentällä tai derbyareenalla, jossa on tilaa temmeltää. Hallikilpailut ovat aina olleet Leiskulle haastavia, sillä isolaukkaisen hevosen on vaikea mahtua ahtaalle radalle.
Sukutaulu
|
isä Huisko tummanpunarautias 153cm, evm |
|
|
emä Hummukan Lempi tummanruunikko 162cm, evm |
|
SUKUSELVITYS
|
Isä Huisko tunnetaan 80-luvun esteratojen suurenmoisena tähtenä. Pienikokoinen, mutta urheiluhevostyyppinen Huisko hyppäsi ketterästi kuin gaselli ja kykeni kylmäveriseksi tekemään uskomattoman nopean radan. Tummanpunarautiaan 153-senttisen orin kasvatti Kaikon Kartano, josta se myytiin Alamäen Ratsastuskoulun omistajalle Juhani "Jussi" Alamäelle Tampereelle. Jussi Alamäki kilpaili Huiskolla pääasiassa esteratsastuksessa aluetasolla, mutta ratsukko nähtiin myös kenttakilpailuissakin uransa varrella. Piirtopäinen Huisko nousi aikanaan suureen suosioon jalostuskäytössä, sillä ratsusukuiset suomenhevoset olivat siihen aikaan selkeä vähemmistö ravihevosiin verrattuna. Huiskon varsoja on nähty esteratojen lisäksi myös monipuolisesti koulu- ja kenttähevosina. Huisko eli pitkän elämän ollen 28 vuotta Jussi Alamäen omistuksessa vielä silloinkin, kun mies lopetti ratsastuskoulun pitämisen. 31-vuotiaana Huisko lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi. Huisko oli Suomessa niin kuuluisa ori, että Lena Furberg teki tilauksesta sarjakuvan sen elämästä Hevoshullu-lehteen.
Isänisä Tuiskon kasvatti Kaikon Kartano, joka tunnettiin lähinnä lämminverisistä ravihevosistaan. Kaikon Kartano nuorimmaisin tytär Tuula Kaikko oli kuitenkin innostunut ratsastuksesta ja erityisesti esteratsastuksesta. Tuisko oli kartanon siihen aikaan ainoan suomenhevosen Sohvin Susukan esikoisvarsa raviorista Tosi-Tarmosta. Kartanon isäntä Iivari Kaikko oli sitä mieltä, että varsa oli liian solakka suomenhevoseksi ja olisi halunnut myydä sen eteenpäin. Tuula piti kuitenkin pintansa ja koulutti Tuiskon ratsukseen. Tuiskosta paljastui lahjakas hyppääjä, jota tultii oikein naapuripitäjästä asti ihmettelemään. Tuula osallistui ratsastuskoulujen pitämiin estekilpailuihin Tuiskon kanssa hyvällä menestyksellä ja sana orista kiiri ympäri Suomea. Viimein, kun Tuisko hyväksyttiin kantakirjaan III-palkinnolla, sitä alettiin käyttää rohkeammin jalostukseen, mutta lopulta sen varsamäärä jäi suhteellisen pieneksi. Tuisko menehtyi vasta 16-vuotiaana kilpailuissa sattuneen onnettomuuden vuoksi, jossa se kaatui esteen päälle ja mursi niskansa menehtyen välittömästi. Isänemä Haaveen Taika oli kuvankaunis punarautias liinaharjainen tamma, jolla ei ollut säkäkorkeutta kuin 150 senttimetrin verran. Haaveen Taikaa kuvailtiin niin kauniiksi, että Neuvostoliiton silloisen johtajan Miroslav Brezšovin huhuttiin halunneen ostaa tamman ollessaan valtiovierailulla Suomessa ja vieraillessaan Kaikon Kartanossa. Haaveen Taikaa käytettiin pääasiassa jalostukseen ja se periyttikin jalouttaan eteenpäin useille varsoilleen. Haaveen Taika kantakirjattiin I-palkinnolla ja monet sen varsoista ylsivät myös kantakirjassa hyville pisteille. Haaveen Taian varsat tunnettiin sopusuhtaisuudesta, hyvästä rotuleimasta, kauniista piirteistä sekä kauniista ravista. Haaveen Taian kohtaloksi koitui hukkuminen suonsilmäkkeeseen, kun tallipalon seurauksena Kaikon Kartanon hevoset päästettiin vapaaksi ja vauhkoontunut Taika juoksi suoraan erämaahan suonsilmäkkeeseen. Sen löysi kartanon renki haravoidessaan maastoa kolme päivää tallipäivän jälkeen. Kerrotaan, että vielä tänäkin päivänä voi kartanon mailla nähdä Haaveen Taian siluetin juoksemassa vauhkoontuneena kohti metsänreunaa. |
emä Hummukan Lempi syntyi Rovaniemellä Hummukan Ratsastuskeskuksessa siitostamma Liljellan neljänneksi varsaksi. Hummukan Lempin suvusta löytyi emän puolelta ravihevosia ja isänsä puolelta ratsusuomenhevosia. Itse Lempi koulutettiin Hummukan Ratsastuskeskuksessa ratsuksi ja se ehti aloitella tuntihevosen tehtäviäkin. 162-senttinen isokokoinen tamma oli kuitenkin luonteeltaan vaikea eikä sen selkään uskaltanut päästää kuin erittäin kokeneita ratsastajia. Tulisieluinen tamma päätettiin laittaa myyntiin ja sen osti Kelopirtin Tallin omistaja Mikko Koistinen, joka huomasi tamman lahjat esteille. Lempi hyppäsi ratana 120cm ja oli esteradalla tasaisen varma suorittaja. Kovapäiseksi Mikkokin sitä luonnehti eikä se koskaan iänkään myötä tasaantunut helpoksi hevoseksi. Vaikeasta luonteestaan huolimatta Mikko käytti tammaa rohkeasti jalostuksessa ja se varsoikin kilpailu-uransa jälkeen kolmesti. Neljättä kertaa Hummukan Lempi ei enää tiinehtynyt ja se päätettiin lopettaa siitä vain muutaman kuukauden kuluttua vanhojen jalkavaivojen pahentuessa.
Emänisä Harman Villiveli oli ruunikko jäntevä ori, jolla oli lähes ryntäisiin asti ulottuva pitkä ja tuuhea harja. Mitään merkkejä Harman Villiveljellä ei ollut paitsi pienen pieni ruunusukka vasemmassa takasessa. Harman Villiveljen kasvatti ja omisti lukion opettaja Saara Carson, joka harrasti intohimoisesti kenttäratsastusta vapaa-ajallaan. Saara Carson kilpaili Harman Villiveljellä kenttäratsastuksessa aluetasolla ja puhui paljon suomenhevosten puolesta monipuolisina ratsuina. Saara Carson toimi myös Suomenhevosliiton puheenjohtajana 15 vuoden ajan. Harman Villiveli oli juurikin suuren näkyvyytensä ja hyvien kilpailutulostensa vuoksi paljon käytetty jalostusori, vaikka se oli kantakirjattu vain III-palkinnolla. Lopulta meriittiensä ansiosta Villiveljen kantakirjaluokka nostettiin II-palkintoon. Varsoilleen Villiveli periytti vahvasti väriään, sillä geenitesteissä todettiin sen olevan homotsygootti ruunikko. Värijalostuksesta innostuneet suomenhevoskasvattajat löysivät tiensä orin luokse ja sillä onkin useita erikoisvärisiä jälkeläisiä, kuten ruunivoikkoja ja ruunikonkimoja. Emänemä Liljella oli ravisukuinen ja itsekin raveissa muutaman lähdön aikanaan kilpaillut tummanpunarautias 158-senttinen tamma. Liljellan kasvatti Ravitalli Finnberg Rovaniemeltä. Liljellan isä on kaksinkertainen ravikuningas Liitu ja emä useita raviradoilla pärjänneitä varsoja jättänyt Ponsiella (i. Ponssi). Hyvästä suvusta huolimatta Liljellan juoksu ei kulkenut toivotunlaisesti. Tallilla oli jo Liljellan vuotta aiemmin syntynyt täysisisko, joten Liljella päätettiin myydä. Sen osti Hummukan Ratsastuskeskuksen omistaja Leena Evojoki, joka koulutti tamman ratsuksi. Liljella toimi aluksi tuntihevosena, mutta hyvän sukunsa vuoksi Liljellaa käytettiin myös paljon jalostukseen. Vaikka Liljella ei itse raveissa pärjännyt, kaksi sen varjoista Liljaana ja Tosi-Lilo ovat tienanneet yli 25 000 euroa ravilähdöissä. Leena Evojoki halusi kokeilla Liljellan varsoittamista myös ratsuoreilla ja se varsoikin vielä kolme varsaa eri ratsuoreista ennen kuin sen yleiskunto romahti eikä sitä enää astutettu. Liljella lopetettiin 24-vuotiaana pitkään jatkuneen sairastelukierteen seurauksena. |
Jälkeläiset |
|
22.02.2019 sh o.
28.03.2019 sh t. |
|
Kilpailukalenteri
|
ERJ-sijoituksia 49, joista voittoja 7 |
|
12.01.2019 ERJ Hornanhovi - 110cm - 3/30
12.01.2019 ERJ Hornanhovi - 110cm - 3/30 13.01.2019 ERJ Hornanhovi - 110cm - 3/30 13.01.2019 ERJ Hornanhovi - 120cm - 4/30 13.01.2019 ERJ Hornanhovi - 120cm - 2/30 13.01.2019 ERJ Safiiritiikerin Kilpailukeskus - 120cm - 1/30 14.01.2019 ERJ Hornanhovi - 120cm - 5/30 16.01.2019 ERJ Hornanhovi - 110cm - 2/30 15.01.2019 ERJ Hornanhovi - 120cm - 5/30 16.01.2019 ERJ Hornanhovi - 120cm - 3/30 17.01.2019 ERJ Hornanhovi - 110cm - 5/30 17.01.2019 ERJ Hornanhovi - 120cm - 1/30 18.01.2019 ERJ Hornanhovi - 110cm - 1/30 18.01.2019 ERJ Hornanhovi - 110cm - 3/30 21.01.2019 ERJ Hornanhovi - 120cm - 3/30 22.01.2019 ERJ Hornanhovi - 120cm - 5/30 23.01.2019 ERJ Hornanhovi - 120cm - 1/30 23.01.2019 ERJ Safiiritiikerin Kilpailukeskus - 120cm - 5/30 24.01.2019 ERJ Hornanhovi - 110cm - 5/30 25.01.2019 ERJ Safiiritiikerin Kilpailukeskus - 120cm - 5/30 26.01.2019 ERJ Hornanhovi - 120cm - 2/30 27.01.2019 ERJ Hornanhovi - 110cm - 2/30 30.01.2019 ERJ Hornanhovi - 110cm - 5/30 30.01.2019 ERJ Hornanhovi - 120cm - 5/30 01.02.2019 ERJ Kuuran Suomenratsut - 120cm - 2/34 |
02.02.2019 ERJ Kuuran Suomenratsut - 110cm - 1/34
03.02.2019 ERJ Kuuran Suomenratsut - 100cm - 4/34 04.02.2019 ERJ Cadogan Ponies - 110cm - 5/30 05.02.2019 ERJ Cadogan Ponies - 110cm - 3/30 05.02.2019 ERJ Decnen Virtuaaliset - 110cm - 3/30 10.02.2019 ERJ Cadogan Ponies - 110cm - 1/30 14.02.2019 ERJ Cadogan Ponies - 110cm - 4/30 18.02.2019 ERJ Ristikallion Suomenhevoset - 110cm - 4/50 20.02.2019 ERJ Ristikallion Suomenhevoset - 110cm - 1/50 24.02.2019 ERJ Ristikallion Suomenhevoset - 110cm - 4/50 25.02.2019 ERJ Ristikallion Suomenhevoset - 110cm - 2/50 02.03.2019 ERJ Cadogan Ponies - 110cm - 3/30 06.03.2019 ERJ Safiiritiikerin Kilpailukeskus - 120cm - 3/30 09.03.2019 ERJ Safiiritiikerin Kilpailukeskus - 120cm - 4/30 10.03.2019 ERJ Safiiritiikerin Kilpailukeskus - 120cm - 4/30 12.03.2019 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 3/40 15.03.2019 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 5/40 16.03.2019 ERJ Safiiritiikerin Kilpailukeskus - 120cm - 3/30 17.03.2019 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 2/40 07.04.2019 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 6/40 12.04.2019 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 5/40 20.04.2019 ERJ Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 1/40 24.04.2019 ERJ Rosgardur - 110cm - 2/100 25.04.2019 ERJ Rosgardur - 110cm - 10/100 |
Päiväkirja & valmennukset
20.01.2019 Vauhdin huumaa lumisella pellollaAika ajoin pohdin pääni puhki kuinka saada Leiskun energiavarastot edes hieman tyhjenemään. Paukkuva pakkanen oli ollut riesanamme jo koko tammikuun eikä ulkona päässyt kunnolla revittelemään. Tänään kuitenkin pakkasmittari näytti vain -12 ja satuloin heti Leiskun ja suuntasin orin kanssa metsäpolun kautta läheiselle kumpuilevalle pellolle, johon oli satanut paksu lumivaippa. Leisku upposi melkein kainaloita myöden lumihankeen, mutta se ei oria haitannut pätkääkään. Tarmokkaasti se marssi lumihangessa ja puuskutti nopeasti tarpomisen käydessä raskaaksi.
Pyysin Leiskun raviin ja ori vallan innostui heittäen muutaman railakkaan ilopukin. Tunsin satulankin läpi kuinka orin lihakset työskentelevät aktiivisesti. Hikinen karva kihartui sen kaulalla pyörteiksi ja vaahtoa roiskusi ryntäille. Pakkastuuli vihmoi poskipäitäni tehden ne kirkkaan punaiseksi. Vaikka talvella oli kylmää ja pimeää, olin kuitenkin ehdottomasti enemmän talven kuin kesän ystävä. Raikkaassa ilmassa tuntui puhdistuvan ja reippailun jälkeen oli ihana käpertyä sohvalle kaakaomukin kanssa. Sitä ennen kuitenkin piti jäähdytellä Leisku hyvin. Ravasimme reippaasti kotipihaan, jossa pyysin Pekkaa heittämään enkkuviltin Leiskun päälle. Se niskassa kävelimme sitten pitkät loppukäynnit maneesissa, jotta lihasjumeilta säästyttäisiin. |
|
20.04.2019 Estevalmennus (valmentaja Mikko Koistinen EVM)
Oli ilo ja kunnia saada valmentajaksi Leiskun kasvattaja Mikko Koistinen Oulusta. Tai oikeastaan me mentiin puolimatkaan vastaan Kajaaniin Ratsastuskeskus KaVaan, jossa Mikko valmensi kerran kuukaudessa. Mikon valmennusrinkiin ei totisesti ollut helppo päästä, joten otimme tilaisuuden tilanteen vaativammalla vakavuudella ja ostin oikein uudet suitsetkin Leiskulle, jotta näytettäisiin mahdollisimman päteviltä.
Suorituspaineita ei toki lisännyt, että samassa valmennusringissä valmentautui mm. viime vuoden estemestarit, joten tunsin tuskanhien valuvan selkääni pitkin jo ennen kuin valmennus ehti alkaakaan. Alkulämmittelyissä Leisku vei minua tietenkin kuin märkää rättiä eikä meno näyttänyt todellakaan siltä, että joskus kisareissuilta ollaan todistetusti palattu ruusuke kourassa. Oikeastaan alkuverkka näytti enemmänkin juuri Vermon takasuoralta revityn ex-ravurin ja 12-vuotiaan heppatytön alkeistunnilta. Jos Mikko oli järkyttynyt ratsastuksestani, ei hän ei ainakaan näyttänyt sitä ulospäin. Vähäeleisesti Mikko totesi Leiskun olevan sentyyppinen hevonen, että kun se kerran pääsee jyräämisen makuun, on sitä vaikea palauttaa takaisin kuulolle. Mikolla oli onneksi muutama ässä hihassa ja muiden jo aloitellessa kolmoissarjan hyppäämistä, me jäimme vielä Mikon valvovan silmän alle tekemään erilaisia jumppaharjoituksia, jotta allani puhiseva höyryveturi saataisii jotenkin oikeaan mielentilaan.
Lopulta mekin pääsimme kolmoissarjan äärelle. Mikko muistutti Leiskun laukan olevan niin suuri, että laukka-askel oli saatava lyhenemään jo ennen sarjan ensimmäistä osaa. Rytmitys oli tärkeä ja siin olimme kertakaikkiaan huonoja. Leisku kun olisi halunnut painaa baanaa pitkin ns. täpöä kohti estettä, kun taas minä Leiskun mielenä tylsänä ja nihkeänä muijana sahasin puolipidätteitä turhaan läpi. Ensimmäinen sarjan ylitys sisälsi kenguruloikan, keskimmäisen esteen tolpan kaatumisen sekä niskoittelevan pukkihyppelyn viimeisen esteen jälkeen. Ei siis varsinaisesti mikään priimasuoritus. Jouduimme jälleen kiemuraurien ja volttien äärelle rahoittumaan, kun Leisku oli niin kierroksilla, että pienikin pidäte sai sen keulimaan silmänvalkuaiset vilkkuen.
En edes muista, koska Leisku olisi käynyt yhtä kierroksilla. Tuntui kuin vikinäni selässä olisi kärpäsen surinaa Leiskun korvissa. Se otti kierroksia niin samassa valmennuksessa olevasta toisesta orista että kentän ohi kävelevistä hevosista. Kun sen tie osui edes puolittain jonkin esteen linjalle, jännittyi se entisestään ja yritti rynniä puolihuomaamattomasti estettä kohden. Vaikka en ole luovuttajatyyppiä, lopulta ainoa vaihtoehto oli antaa orin kasvattajan nousta sen selkään. Aikansa Mikkokin orin kanssa taisteli ennen kuin se jotenkuten hallittavissa oleva laukka alkoi löytyä. Mikko hyppyytti oria verkkaesteillä niin kauan, että ori oli vaahdon peitossa ja kykeni hyppäämään esteen ilman suurempaa kiihtymystilaa.
Pääsin lopuksi väsytetyn ja läpiratsastetun orin selkään, hyppäsimme kohtalaisen onnistuneesti kolmoissarjan ja siirryimme heti loppuverkkoihin. Valmennus ei todellakaan ollut urani tähtihetkiä ja korvat häpeästä punoittaen kuuntelin Mikon palautetta valmennuksesta. Lohdutukseksi Mikko kuitenkin sanoi Leiskun olleen tänään selvästi ylivirittinyt ja suositteli orille hieman raskaampaa liikuntaa viikko-ohjelmaan, aivojumppaa sekä juoksutusta ennen seuraavaa valmennusta.
Suorituspaineita ei toki lisännyt, että samassa valmennusringissä valmentautui mm. viime vuoden estemestarit, joten tunsin tuskanhien valuvan selkääni pitkin jo ennen kuin valmennus ehti alkaakaan. Alkulämmittelyissä Leisku vei minua tietenkin kuin märkää rättiä eikä meno näyttänyt todellakaan siltä, että joskus kisareissuilta ollaan todistetusti palattu ruusuke kourassa. Oikeastaan alkuverkka näytti enemmänkin juuri Vermon takasuoralta revityn ex-ravurin ja 12-vuotiaan heppatytön alkeistunnilta. Jos Mikko oli järkyttynyt ratsastuksestani, ei hän ei ainakaan näyttänyt sitä ulospäin. Vähäeleisesti Mikko totesi Leiskun olevan sentyyppinen hevonen, että kun se kerran pääsee jyräämisen makuun, on sitä vaikea palauttaa takaisin kuulolle. Mikolla oli onneksi muutama ässä hihassa ja muiden jo aloitellessa kolmoissarjan hyppäämistä, me jäimme vielä Mikon valvovan silmän alle tekemään erilaisia jumppaharjoituksia, jotta allani puhiseva höyryveturi saataisii jotenkin oikeaan mielentilaan.
Lopulta mekin pääsimme kolmoissarjan äärelle. Mikko muistutti Leiskun laukan olevan niin suuri, että laukka-askel oli saatava lyhenemään jo ennen sarjan ensimmäistä osaa. Rytmitys oli tärkeä ja siin olimme kertakaikkiaan huonoja. Leisku kun olisi halunnut painaa baanaa pitkin ns. täpöä kohti estettä, kun taas minä Leiskun mielenä tylsänä ja nihkeänä muijana sahasin puolipidätteitä turhaan läpi. Ensimmäinen sarjan ylitys sisälsi kenguruloikan, keskimmäisen esteen tolpan kaatumisen sekä niskoittelevan pukkihyppelyn viimeisen esteen jälkeen. Ei siis varsinaisesti mikään priimasuoritus. Jouduimme jälleen kiemuraurien ja volttien äärelle rahoittumaan, kun Leisku oli niin kierroksilla, että pienikin pidäte sai sen keulimaan silmänvalkuaiset vilkkuen.
En edes muista, koska Leisku olisi käynyt yhtä kierroksilla. Tuntui kuin vikinäni selässä olisi kärpäsen surinaa Leiskun korvissa. Se otti kierroksia niin samassa valmennuksessa olevasta toisesta orista että kentän ohi kävelevistä hevosista. Kun sen tie osui edes puolittain jonkin esteen linjalle, jännittyi se entisestään ja yritti rynniä puolihuomaamattomasti estettä kohden. Vaikka en ole luovuttajatyyppiä, lopulta ainoa vaihtoehto oli antaa orin kasvattajan nousta sen selkään. Aikansa Mikkokin orin kanssa taisteli ennen kuin se jotenkuten hallittavissa oleva laukka alkoi löytyä. Mikko hyppyytti oria verkkaesteillä niin kauan, että ori oli vaahdon peitossa ja kykeni hyppäämään esteen ilman suurempaa kiihtymystilaa.
Pääsin lopuksi väsytetyn ja läpiratsastetun orin selkään, hyppäsimme kohtalaisen onnistuneesti kolmoissarjan ja siirryimme heti loppuverkkoihin. Valmennus ei todellakaan ollut urani tähtihetkiä ja korvat häpeästä punoittaen kuuntelin Mikon palautetta valmennuksesta. Lohdutukseksi Mikko kuitenkin sanoi Leiskun olleen tänään selvästi ylivirittinyt ja suositteli orille hieman raskaampaa liikuntaa viikko-ohjelmaan, aivojumppaa sekä juoksutusta ennen seuraavaa valmennusta.
25.07.2019 Hupsis
Treenasimme aivan normaalisti kentällä aamuauringon viileydessä. Hellejakso oli jämähtänyt Ratsuvuoren päälle ja ratsastus oli ajoitettava aamuun tai iltaan. Toki maneesissa pystyi päiväsaikaankin vähän paremmin treenaamaan, mutta kyllä sielläkin kuuma tuntui olevan. Leisku oli normaalin tapaansa menevällä tuulella eikä se olisi oikein malttanut keskittyä typeriin koulukiemuroihin. Se oli ollut kankea oikealta puoleltaan, joten jumppasin sitä kiemuraurilla ja yritin saada sitä notkistumaan.
Kentän portti raottui ja Pasin ratsastaja Joanna talutti mustan orin sisälle. Leiskuhan tästä aivan villiintyi, vaikka Pasinkin ori oli nähnyt noin miljardi kertaa lähietäisyydeltä. Orit nimittäin tarhasivat vierekkäin ja tallissakin asustelivat vastapäätä. Leisku sekosi askelissaan aivan täysin, kompuroi ensin polvilleen ja siitä suoraan kyljelleen kentän hiekan keskelle. En jäänyt alle, vaan nousin hämmentyneenä siesomaan, kun Leisku vielä makasi ketarat ojollaan maassa.
"Mitä hittoa", Joanna äimisteli kentän toisessa päässä.
"En todellakaan tiedä", vastasin yhtä hämmentyneenä. Leisku kompuroi ylös muina miehinä ja ravisteli pölyjä itsestään kuopien hieman maata kuin sanoakseen, että mä tässä vaan - krhm - piehtaroin, mitä te siinä toljotatte.
Kentän portti raottui ja Pasin ratsastaja Joanna talutti mustan orin sisälle. Leiskuhan tästä aivan villiintyi, vaikka Pasinkin ori oli nähnyt noin miljardi kertaa lähietäisyydeltä. Orit nimittäin tarhasivat vierekkäin ja tallissakin asustelivat vastapäätä. Leisku sekosi askelissaan aivan täysin, kompuroi ensin polvilleen ja siitä suoraan kyljelleen kentän hiekan keskelle. En jäänyt alle, vaan nousin hämmentyneenä siesomaan, kun Leisku vielä makasi ketarat ojollaan maassa.
"Mitä hittoa", Joanna äimisteli kentän toisessa päässä.
"En todellakaan tiedä", vastasin yhtä hämmentyneenä. Leisku kompuroi ylös muina miehinä ja ravisteli pölyjä itsestään kuopien hieman maata kuin sanoakseen, että mä tässä vaan - krhm - piehtaroin, mitä te siinä toljotatte.
VIRTUAALIHEVONEN - A SIM GAME HORSE
Hevosen kuvat © ransu.kuvat.fi
Tekstit © omistaja, ellei toisin mainita
Hevosen kuvat © ransu.kuvat.fi
Tekstit © omistaja, ellei toisin mainita
